keskiviikko, 4. maaliskuuta 2009

Simpanssit ja työkalut

Muutama vuosi sitten Espanjan hallitus myönsi simpansseille tiettyjä perusoikeuksia. En enää ihmettele miksi.

Norsunluurannikon simpanssit käyttivät kivisiä työkaluja jo 4 300 vuotta sitten. Apua tarvittiin pähkinöiden särkemiseksi eivätkä työkalut juuri poikkea sen alueen ihmisten käyttämistä apuneuvoista. Seudun simpanssit ovat myös nykyään taitavia työkalujen käyttäjiä koska siellä kasvavien panda-pähkinöiden särkeminen ei ole mitenkään yksinkertaista. Pähkinät on ensin kerättävä tiettyyn paikkaan, jossa simpanssilla on sopiva alusta ja vasarakivi. Saadakseen päivän ruoka-annoksen, n. 3 000 kaloria, on simpanssin rikottava 100 pähkinää.

Vasarakiven käyttö on vaikeaa. Se painaa jopa 15 kg ja sen on osuttava täsmälleen oikein. Tekniikan omaksuminen kestää simpanssilta n. seitsemän vuotta. Hyvät kivet ovat harvassa. Niitä käytetään monen sukupolven ajan, uudestaan ja uudestaan. Kivet myös muokataan paremmiksi ja niistä poistettuja iskoksia on myös löytynyt. Äidit opettavat jälkeläisilleen miten pähkinää tulee käsitellä. Pienokaisilla on käytössään minityökaluja, joilla ne harjoittelevat.

Senegalin simpanssit käyttävät puisia keihäitä. Kyseessä ei ole mikä tahansa maasta löytynyt oksa vaan keihäät muotoillaan. Keihäät käytetään metsästykseen ja myös silloin kun simpanssit yrittää keihästää mahdollisen saaliin syvästä puunkolosta. Mielenkiintoista on että ainoastaan naaraat käyttävät keihäitä ja urokset ilmeisesti luottavat raakaan voimaan.

Myös Kongon simpansseilla on pitkälle kehittyneitä tekniikoita ruoan saantiin. Termiitit ovat suosikkeja ruokalistalla. Pyydystääkseen niitä simpanssi ensin valmistaa erikoistyökalun. Marantaceae pensaasta katkaistaan oksa, jota simpanssi muotoilee hampaillaan. Toista päätä puretaan niin että työkalu muistuttaa pyöreätä tiskiharjaa. Termiitit tarttuvat harjaan kun simpanssi pistää sen syvään termiittipesään. Työkalun tehokkuutta on tutkittu. Se kerää kymmenen kertaa enemmän termiittejä kun sellainen keppi, jonka pää on terävä.

Simpanssiryhmillä on myös omia perinteitä ja oma kulttuurinsa. Ne käyvät sotaa ja tappavat toisiaan. Tämäkään inhimillinen piirre ei siis heiltä puutu. Keskiajalla ei naisella katsottu olevan sielua, eikä siis ollut sataprosenttinen ihminen. Ehkä olisi syytä taas laajentaa ihmiskäsitettä?

0 kommenttia:

Lähetä kommentti