On olemassa tahoja kuten IPPC (YK:n ilmastopaneeli), joka kuvittelee, että tieteellinen ”totuus” on kuin vanhanaikainen Lux-saippuan mainos. Muistatte sitä missä todettiin, että yhdeksän filmitähteä kymmenestä käyttää kyseistä tuotetta. Tiedemaailmassa konsensus ei ole hyvän tutkimuksen tae, vaikka valtavirran seuraaminen usein helpottaa tutkimusrahan saantia.Saksalainen tutkija Alfred Wegener koki käytännössä miten tiedemaailma ensimmäisen maailmansodan jälkeen hylkäsi hänen teoriansa mannerten liikkumisesta. Se hyväksyttiin vasta 1960-luvulla, yli kolmekymmentä vuotta Wegenerin kuoleman jälkeen.
Wegenerin väitöskirja koski tähtitiedettä, mutta väitöskirjan jälkeen hän keskittyi ilmastotieteeseen ja fysiikkaan. Hän tekikin neljä tutkimusmatkaa Grönlantiin, ja perusti ensimmäisellä matkallaan sääaseman sinne. Hän kuoli n. 15. marraskuuta 1930 yrittäessään toimittaa ruokaa ja tarvikkeita sääaseman tutkijoille, ja hänet löydettiin vasta puoli vuotta myöhemmin.
Vuonna 1911 Wegener piti tähtitieteen ja ilmastotieteen luentoja saksalaisessa yliopistossa. Hän oli poikkeuksellisen kiinnostunut myös muista tieteistä ja huomasi sattumalta yliopiston kirjastosta teoksen jossa pohdittiin mahdollista muinaista maayhteyttä Afrikan ja Brasilian välillä. Molemmissa oli samoja fossiileja, jotka todistivat yhteydestä. Missään nimessä muinaiset eliölajit eivät olisi voineet lentää Atlantin yli n. 6 000 km. Wegenerille tämä oli selvä todiste siitä, että mantereet muinoin olivat olleet kiinni toisissaan ja sittemmin liikkuneet eri suuntiin. Vuonna 1912 hän julkisti teoriansa ensimmäisen kerran. Sodan aikana Wegener toimi meteorologina Hampurissa ja julkaisi 1915 pääteoksensa Die Entstehung der Kontinente und Ozeane. Silloin hän esitti, että kaikki mantereet kerran olivat muodostaneet yhden jättimäisen mantereen, jonka hän nimesi Pangeaksi. Kyseessä oli laaja poikkitieteellinen teos ja Wegener käytti monen tieteenalan tulokset todistelussaan. 1920-luvulla hän keräsi ja julkasi syventäviä todisteita.
Wegener ei kuitenkaan pystynyt selittämään, mikä saa mantereet liikkeelle, ja tiedeyhteisön rektio oli, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, tyrmäävää. USA:ssa geologit, jopa järjestivät suuren symposiumin v. 1925 nimenomaan vastustakseen uutta teoriaa. Saksalainen geologi Franz Kossmat oli sitä mieltä että valtamerten pohjat ovat liian kovia, jotta mantereet pystyisivät liikkumaan niiden läpi. George Gaylord Simpson hyökkäsi voimakkaasti teoriaa vastaan 1943 ja Alexander du Toit yhtyi murskaavaan kritiikkiin. Simpsonin vaikutus vaimensi myös ne tiedemiehet, jotka olivat aikaisemmin suhtautuneet positiivisesti Wegenerin teoriaan.
Vasta 1950-luvun alussa, kun paleomagnetismi kehittyi, saatiin lisää todisteita Wegenerin puolesta. Vuonna 1953 pystyttiin todistamaan Intiasta kerätyistä näytteistä, että Intia oli aikaisemmin sijainnut eteläisellä pallonpuoliskolla. Vasta 1960-luvulla geologit vihdoinkin tunnustivat Wegenerin olleen oikeassa, kun teoria mannerlaattojen liikkeistä kehitettiin. Wegenerin mukaan nimettiin tutkimuslaitoksia, kuukraatterin ja asteroidin. Myös se niemimaa, jossa hän menehtyi, nimettiin hänen mukaan. Siellä hän on vieläkin, n. 100 metrin paksuisen jääpeiton alla.
Nykyisessä ilmastokeskustelussa on aina syytä, pitää Wegenerin kohtalo mielessään. Hänet tyrmättiin, koska edusti väärää tiedettä, ilmastotiedettä eikä geologiaa. Olen monessa ilmastokeskustelussa huomannut, että mahdollista kritiikkiä tyrmätään toteamuksella ”hän ei ole ilmastotieteilijä vaan edustaa jotain muuta tieteenalaa”. Tyrmäämällä Wegenerin geologit haaskasivat melkein viisikymmentä vuotta ja myös valtavasti tutkimusrahoitusta, jota olisi voitu käyttää tehokkaammin.
Niin, se konsensus. Mitähän Einstein vastasi, kun hänelle kerrottiin, että Hitler oli koonnut kaikki Saksan parhaimmat fyysikot todistamaan suhteellisuusteorian paikkansapitämättömyyttä. Vastaus oli, että yksi fyysikko olisi riittänyt. Tieteellinen todistusarvo ei ole riippuvainen tutkijoiden lukumäärästä. Kymmenen tutkijaa voi tietystä kysymyksestä esittää yhden teorian, sata jotain toista teoriaa ja kolmatta teoriaa esittääkin ainoastaan yksi, muiden pihalle naurettu tutkija. Se pihalle naurettu voi silti olla oikeassa, niin kuin Alfred Wegener oli.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti