Lenan tiedeblogi

Kädellisten naaraiden ja koiraiden vanhuus

2011-03-13T01:45:00.001-08:00

Ihminen on pitkäikäinen verrattuna moniin muihin eläimiin. Yleensä nisäkkäät kuolevat nopeasti sen jälkeen, kun heidän lisääntymiskykynsä on menettetty. Nainen voi elää kauan vaihdevuosien jälkeen, kun kyky lisääntyä on hävinnyt. Naisen pitkäikäisyys onkin selitetty siten, että lapsella on suurempi todennäköisyys selvitä aikuisikään jos hänen isoäitinsä on elossa.
Nyt myös muiden kädellisten pitkäikäisyyttä on tutkittu. Pitkäaikaisseurannassa on ollut seitsemän apinalajia: simpansseja Tansaniassa, lakkisifaka Madagaskarilla, gorilla Ruandassa, kapusiiniapina Costa Ricassa, sinimarakatti Keniassa, paviaanilaji Papio cynocephalus Keniassa ja brasilialainen Brachyteles hypoxanthus. Kaikenkaikkiaan tarkastettiin 3000 yksilön tiedot. Ihminen ei poikkeakaan suuresti näistä kädellisistä. Naiset elävät miehiä lauemmin, sama kaava toistuu verrattasessa kädellisten naaraat uroksiin. Pienin ero oli brasiliaisella Brachyteles hypoxanthuksella. Lajin urokset kilpailevat vähemmän naaraista kun muut vertauksessa olevien lajien uroksilla. Onkin mahdollista että tämän lajin urokset kokevat vähemmän stressiä ja sen vuoksi elävät pidempään.
Viime vuosina on keksuteltu paljon siitä voiko ihmisen elinaika pidentyä jopa 150 vuoteen. Kädellisillä tehdyt tutkimukset antavat tärkeätä tietoa siitä mitkä seikat johtuvat evoluutiosta. Tällä hetkellä 15 % suomalaisista ovat yli 65 vuotiaita. Suomalaisten miesten keskimääräinen elinikä on 73,7 vuotta ja naisten 81,2 vuotta. Terveenä viettävät naiset 71,5 vuotta ja miehet 68,8 vuotta.

Lähde: Anne M. Bronikowski, Jeanne Altmann, Diane K. Brockman, Marina Cords, Linda M. Fedigan, Anne Pusey, Tara Stoinski, William F. Morris, Karen B. Strier, Susan C. Alberts. Aging in the Natural World: Comparative Data Reveal Similar Mortality Patterns Across Primates. Science, 2011; 331 (6022): 1325-1328 DOI: 10.1126/science.1201571

Ympäristöystävällinen eläinperäinen proteiini

2011-02-27T09:48:00.001-08:00

FAO:n vuoden 2006 raportissa väitetään, että lihan tuotto vaikeuttaa ratkaisevalla tavalla veden käyttöön, eroosioon ja se uhkaa myös luonnon monimuotoisuutta. Antibioteille resistenssit bakteerit ovat myös seuraus eläintuotannossa käytetyistä liiallisista antibiooteista. Ennen kaikkea on lihatuotannon vaikutus hiilijalanjälkeen suunnaton. Saman aikaan lihan kysyntä suurenee. Ilmaston kannalta on vähiten paha vaihtoehto teollisesti suursikaloissa ja – kanaloissa nopeasti kasvatetut eläimet. Eläinsuojelulliset näkökohdat jäävätkin helposti siinä keskustelussa huomioimatta.

Liiallinen lihansyönti vaarantaa myös terveyttä. Kannattaakin muistaa eläintuotannossa esiintyvät taudit kuten salmonellaa, trikiinejä ja tuberkuloosia. Tutkijat ovatkin jo kehittämässä keinotekoista lihaa. Valitettavasti sellainen ei kuitenkaan lähiaikoina tule olemaan saatavilla. Tarvitaan siis muunlainen ratkaisu.

Yksi mahdollisuus on siirtyä pelkästään kasvisravintoon. Valitettavasti asia ei ole niin yksinkertainen. Eläinperäinen valkuaisaine ja rasva takaavat tasapainoisen dieetin, varsinkin lapsilla ja vanhuksilla. Jos ihmiselle vaarallinen Echinococcus multilocularis leviää Suomeen, emme enää voi syödä esimerkiksi raakoja marjoja. Halvin tapa tuottaa eläinproteiineja on kasvattaa hyönteisiä. Tuntuu kummalliselta, että kasvimaalla käytetään hyönteismyrkkyjä hävittämään tuholaisia, jotka itse asiassa tuottaisivat enemmän proteiineja, kuin itse viljelykasvin käytettävät osat. Hyönteisissä on myös muita arvokkaita ravinnon osia kuten rasvahappoja, rautaa ja sinkkiä.

Valitettavasti useimmat länsimaalaiset tuntevat vastenmielisyyttä ajatuksesta syödä hyönteisiä. Sinänsä kummallista, koska syömme mielellämme hunajaa, vaikka se on ollut mehiläisen suussa. Syömme kyllä myös katkarapuja, jotka ulkomuodoltaan muistuttavat esimerkiksi heinäsirkkoja, molemmilla on useita jalkapareja ja kitiinikuori. Siirtyminen hyönteispohjaiseen dieettiin kannattaisikin aloittaa varovaisesti. Jauhomatojen massatuotannolla voitaisiin valmistaa proteiinipitoista hyönteisjauhoa, jota voidaan sekoittaa erilaisiin kasvisruokiin parantamaan ravintoarvoja. Toinen mahdollisuus olisi valmistaa hyönteisistä eläinrehua.

Sienet sen tekevät, bakteerit tekevät usein – eli geenien siirtyminen horisontaalisesti

2011-02-06T03:21:00.001-08:00

Evoluutio on monimutkaisempi kuin ajatellaan yleisesti. Kuka on enää kiinni Darwinin ajatuksessa, että vahvimmat ja ympäristöönsä parhaiten sopeutuneet yksilöt, pääsevät jatkamaan sukuaan ja siirtämään perintönsä jälkeläisille. Viime aikoina on ilmestynyt pari äärimmäisen mielenkiintoista tutkimusta, jotka pikkuhiljaa muuttavat käsitystämme evoluutiosta.
Tammikuussa ilmestyi Marylandin yliopiston yhdessä Pasteur-instituutin tutkijoiden kanssa tehdyn tutkimuksen bakteerien evoluutioista. Bakteerit selviytyvät hyvinkin ankarista oloista ja ovat sopeutuneet mitä erilaisimpiin ympäristöihin. Bakteereilla onkin erinomaiset kyvyt sopeutua, joko saamalla, hävittämällä tai muuntamalla geenejään. Muuntelu voi tapahtua duplikaatiolla, niin kuin monisoluisilla eliöillä, mikä tuottaa hitaita muutoksia. Bakteerit voivat myös saada geenejä suoraan muilta eliöiltä, eli ne tekevät periaatteessa saman kuin ihminen käyttäessään geenitekniikkaa. Antibiootille resistentit sairaalabakteerit, ovatkin nimenomaan käyttäneet jälkimmäistä keinoa.
Uutta Todd Treantgenin ja Eduardo P.C. Rochan tutkimuksessa on, että he ovat tarkastaneet suuren määrän bakteerien genomeja sisältävän tietokannan ja todenneet, että ns. horisontal gene transfer on bakteerien yleisin tapa kehittyä. Tutkijat huomauttivat myös, että bakteerit ovat kehittäneet suurimman osan tärkeimmistä biokemiallisista prosesseista, kuten yhteyttämisen, ja, että sen vuoksi geenien siirtyminen eliöstä toiseen horisontaalisesti on myös pidettävä evoluution kulmakivenä.
Antonis Rokas ja Jason Slot ovat tutkineet sienien kehittymistä ja todenneet, että kaukana menneisyydessä, miljoonia vuosia sitten siirtyi 23 geenin ryhmä yhdestä homesienestä (Aspergillus-suvusta) toiseen sukuun (Podospora) kuuluvaan homesieneen. Ainoastaan muutama kerta aikaisemmin on pystytty löytämään esimerkkejä siitä että geenit ovat siirtyneet horisontaalisesti monisoluisissa eliöissä kuten sienissä, eläimissä tai kasveissa.

Tavallisin jääkaappisieni:Saccharomyces cerevisiae

Tutkijat tekivät havainnon tutkiessaan noin sadan sienen genomin, selvittäessään miten sienet ovat toisilleen sukua. Tässä tapauksessa 23 geenin ryhmä tuottaa myrkyllistä ainetta nimeltä sterigmatocystiiniä. Solut käyttävät sitä joko hyökätessään muita eliöitä vastaan tai suojautuessaan hyökkäyksiä vastaan.
Vaikka jo 1980-luvulta lähtien on tiedetty geenien siirtymisestä horisontaalisesti, on vasta nyt ruvettu tiedostamaan sitä, että se myös tapahtuu monisoluisissa eliöissä. Nämä ajankohtaiset tutkimukset auttavat meitä ymmärtämään esimerkiksi miten vastustuskykyiset taudinaiheuttajat, kuten bakteerit ja alkueläimet kehittyvät. Ne syventävät käsitystämme evoluutiosta ja ymmärtämään myös ihmisen omaa kehityshistoriaa.
1. Todd J. Treangen, Eduardo P.C. Rocha. Horizontal Transfer, Not Duplication, Drives the Expansion of Protein Families in Prokaryotes. PLoS Genetics, 2011; 7(1): e1001284 DOI: 10.1371/journal.pgen.1001284
2. Jason C. Slot and Antonis Rokas. Horizontal Transfer of a Large and Highly Toxic Secondary Metabolic Gene Cluster between Fungi. Current Biology, Volume 21, Issue 2, 134-139, 30 December 2010 DOI: 10.1016/j.cub.2010.12.020

Ne eivät ehkä hävinneetkään…..

2011-01-30T03:14:00.001-08:00

Viime vuosina on yleisesti hyväksytty teoria siitä, että 65 miljoona vuotta sitten Meksikon lahteen osunut taivaankappale aiheutti dinosaurusten sukupuuton. Ne olivat silloin hallinneet n. 160 miljoonaa vuotta mantereiden elämää. Ainoastaan muutama laji selvisi komeetan törmäyksestä ja niistä polveutuvat esimerkiksi linnut. Dinosauruksia oli monenlaisia, yli 9000 lajia. Osa oli kasvissyöjiä, osa lihansyöjiä. Osa käveli neljällä jalalla ja osa kahdella. Muutama laji osasi jopa lentää. Todennäköisesti suurin osa rakensi pesiä ja munivat. Dinosauruksen koko vaihteli Tansaniasta löydetystä Giraffatian brancai –lajista, joka painoi 30 000 – 60 000 kg, pieneen kyyhkysen kokoiseen Anchiornis sukuun kuuluvaan dinosaurukseen , joka aikuisena painoi 110 gr.
Törmäyksen aiheuttama K―T sukupuuttotapahtuma on ehkä koostunut useasta asteroidi-törmäyksestä lyhyen ajan kuluessa. Laajat törmäykset ovat voineet vaikuttaa ilmakehään siten, ettei auringonvalo ole yltänyt maan pinnalle asti ja kasvien yhteyttäminen on vaikeutunut. Osa tutkijoista on kuitenkin pitänyt teoriaa ilmaston muutoksesta tai merenpinnan noususta pääasiallisena syynä tuhoon. Maaliskuun 4. 2010 paneeli, joka koostui 41 tutkijasta, pääsivät konsensukseen siitä että Chicxulub –asteroidin törmäys aiheutti sukupuuton.
Tieteessä konsensus on turhaa (ja vaarallista)
Einstein vastasi kuulemma kysymykseen suhtautumisestaan Hitlerin Saksan parhaimmista fyysikoista koostuneen raadin tehtävästä suhteellisuusteorian kumoamisesta seuraavasti: Yksi olisi riittänyt. Tiede ei ole demokratia, eikä tiedettä voi hallita konsensuksella. Nyt myös dinosauruskonsensus vaatii tarkastelua uudestaan. Larry Heamanin johtama ryhmä Albertan yliopistosta on New Mexicosta löytänyt hadrosauruksen luun, joka on ajoitettu 64,8 miljoonan vuoden ikäiseksi. Kasveja syövät hadrosaurukset elivät siis ainakin 700 000 vuotta Chicxulub-törmäyksen jälkeen. Fossiili on ajoitettu uuden menetelmän mukaan joka perustuu uraniin ja lyijyyn. Elävässä luustossa on hyvin vähän uraania, mutta sitä mukaan kun luuaines fossilisoituu (yleensä alle tuhannessa vuodessa), niin siihen kerääntyy uraania. Fossiilissa alkaa sen jälkeen prosessi, jossa urani hajoaa lyijyksi.
Heaman on sanonut, että on mahdollista, ettei kasvisto hävinnytkään kaikilla alueilla katastrofin jälkeen. Myös dinosaurusten munien säilyminen äärimmäisissä ilmasto-oloissa olisi tutkittava. Heaman myös pitää uuden ajoitusmenetelmän käyttöä aikaisemmin löydettyjen fossiilien ajoittamiseksi välttämättömänä. On mahdollista, että tutkijoiden saavuttama konsensus murenee ja, että koko kysymystä dinosaurusten häviämisestä on arvioitava uudelleen.

Lähde: J.E. Fassett, L.M. Heamn, A. Simonetti: Direct U-Pb dating of Cretaceous and Paleocene dinosaur bones, San Juan Basin, New Mexico. Geology, 2011; 39(2): 159. doi: 10.1130/G31466.1

Muutama hyönteisohje

2011-01-16T09:49:00.001-08:00

Hyönteisjauhojen valmistus

Laita puhdistetut hyönteiset leivinpaperille uunipellille. Paista 200° ja kuivata 1-3 tuntia. Valmiit hyönteiset ovat aika hauraat ja menevät helposti rikki. Jauha hyönteiset esim. kahvimyllyssä. Monitoimikone käy myös hyvin. Voit lisätä jauhetta melkein mihin tahansa ruokaan; laatikoihin, keittoihin leipään tai lihapulliin.

Klassinen ohje: Suklaiset sirkat

25 aikuista sirkkaa

Tummaa suklaata

Paista sirkat uunissa 250° kunnes ne ovat rapeita. Aika vaihtelee, ole tarkka ettet polta niitä. Sulata suklaa vesihauteessa. Kasta sirkat yksitellen suklaaseen. Anna kuivua. Nauti!

Nopean kokin jauhomadot

Laita elävät (tai hyvin tuoreet tapetut) jauhomadot lautaselle. Vähän suolaa ja ehkä valkopippuria, maun mukaan. Avaa suusi. Syö!

Useimpia hyönteisiä voi syödä myös raakana. Älä kuitenkaan poimi niitä silloin luonnosta. Vältä varsinkin sisätiloista löydettyjä torakoita. SALMONELLA-vaara.

Voiko hyönteisiä syödä? Entomofagian alkeet

2011-01-16T09:21:00.001-08:00

Olen saanut mielenkiintoisen kyselyn hyönteisten syömisestä. Monet kammoavat ajatusta toukkien syömisestä, mutta heinäsirkkojen syömistä on jo hyväksyttävämpää. Kannattaa muistaa myös sitä että mehiläinen käyttää suutaan valmistaessaan hunajaa. Monet kansat, sitä paitsi syövät hyönteisiä. Hyönteisissä on paljon valkuaisaineita, mutta vähän rasvaa, joten ne ovat terveellisiä ja sopivat kaikille. Tulevaisuudessa hyönteisproteiini on todennäköisesti kunniassaan. Kasvattamalla itse toukkia, voi kasveja helposti muuttaa eläinproteiiniksi.
Monet syyt kannustavat siirtymisen hyönteisruokavalioon:
Hyönteiset maistuvat hyvälle. Jos ajatus paistetuista toukista kuvottaa, niin voit jauhaa hyönteisiä mössöksi ja lisätä sitä leipään, tai paistaa hyönteispullia.
Hyönteisten kasvattaminen on helppoa. Sitä voi jopa tehdä kerrostalossa. Hyönteiset ovat myös erittäin kauniita. Jos keskityt kotisirkkoihin, voit myös kuunnella sirkutusta. Hyönteisten tappaminen on helppoa. Ei verenroiskutusta, ei pahemmin paloittelua. Laatikko pakkaseen ja sillä siisti.
Tietääkseni eläinaktivistit eivät vastusta hyönteisten syömistä, joten eettiset ongelmat eivät paina mieltäsi. Jos haluat pienentää hiilijalanjälkesi, niin jätä nisäkkäät ja siirry hyönteisiin.
Suosittelen hyönteisten kasvattamista, koska niiden pyytäminen luonnosta voi olla hankalaa ja vaatii hyönteislajien tuntemusta. Heinäsirkat ja hepokatit ovat mielestäni poikkeus. Niitä saa haavimalla niityllä loppukesällä, samaa koskee luonnonvaraisia torakoita. Myös muurahaisia voi syödä.
Ennen ruoanlaittoa:
Ota elävät hyönteiset, pese ne ja kuivata. Jauhomatojen kanssa tämä on helppoa, mutta sirkkojen kanssa vaikeampaa. Laita sen vuoksi heinäsirkat verkkopussiin, niin ne eivät karkaa. Tapa ne pakastimessa (älä pakasta niitä). 15 min. riittää. Huuhtele ne uudestaan. Luonnosta pyydettyjen hyönteisten kanssa pitää olla tarkka. Itsekasvatettujen kanssa pääsee helpommalla. Poista jauhomatojen päät. Poista myös sirkkojen jalat ja päät. Jalat tarttuvat helposti hampaiden väliin.
Jauhomatojen (Tenebrio molitor) kasvattaminen
Ota muovipurkki ja laita siihen pari cm vehnäjauhoa. Sen lisäksi palaa perunaa tai porkkanaa. Siitä hyönteiset saavat kosteutta. Laita siihen toukat. vaihda perunapala tarpeeksi usein, muuten kasvatat hometta. Alita noin sadalla toukalla. Jauhomatoja saat eläinkaupasta, jossa niitä myydään matelijoiden ruoaksi.
Kotisirkkojen kasvattaminen
Kotisirkat karkaavat helposti. Hanki syvä purkki jossa on hyvä kansi. Itse käytän erikoisvalmistettuja muovipurkkeja, jossa kannessa on avattava luukku. Laita vaikka kukkamultaa pohjalle (sirkat tarvitsevat munimisalustan). Laita purkkiin, akvariokin on hyvä, useita tyhjiä munapakkauksia. Pieneen purkkiin kauraa tai jotain muita siemeniä ja toiseen purkkiin vähän vihannespaloja. Kastele muutama pumpulituppo, jotta sirkat saavat vettä. Muista suihkuttaa alustan vedellä aina silloin tällöin. Sirkat tarvitsevat aina tuoreita tai vähän väsähtäneitä vihanneksia ja pidä pumpulitukot kosteina. Aloita kasvatus 50-100 sirkalla. Nauti sirkuttelusta (ainoastaan koiraat).

Kuussa oleva vesi on peräisin komeetasta

2011-01-13T07:13:00.001-08:00

Professori Larry Taylor löysi viime vuonna kuusta vettä. Sitä on yllättävän runsaasti ja tarpeeksi, jotta ihminen voisi selviytyä siellä. Hengittäminen on tosin vähän vaikeata. Nyt samainen professori on tutkimuksissaan tullut siihen johtopäätökseen, että vesi on peräisin komeetasta, joka törmäsi kuuhun, vähen sen syntymän jälkeen. Kuun ja maan vedellä ei siis ole yhtenäistä alkuperää. Löydökset tehtiin tutkimalla kuukiviä.

Uusilla tuloksilla voi olla vaikutuksia aikaisempiin päätelmiin kuun ja maapallon muodostuksesta. Ennen luultiin että maassa ja kuussa on samoja ainesosia, määrät vaan ovat erilaisia. Komeettojen vaikutusta ei ole huomioitu. Tutkijat ovat sitä mieltä, että kuu muodostui, kun maapallo törmäsi Marsin-kokoiseen Theia-nimiseen taivaankappaleeseen. Valtavan räjähdyksen tuloksena sinkoutui materiaa ja siitä muodostui kuu. Taylorin teorian mukaan tähän aikaan liikkui myös suuria määriä komeettoja, ns. likaisia jäävuoria, jotka osuivat sekä maapalloon että kuuhun. Taylorin tutkimukset osoittavat, että kuussa on ollut vettä koko sen olemassaolon aikana. Kuun pinnassa ollut vesi on voinut tulla aurinkotuulen mukana tai myöhemmin tulleista komeetoista, mutta kuun sisällä oleva vesi, on nimenomaan peräisin alkutörmäyksistä.

Kuuvesi ei ole aivan samanlaista kun keittiökraanasta tuleva tuote. Siinä on kuitenkin vetyä ja happea. Jos kuukiveä kuumennetaan, niin siitä saadaan periaatteessa juotava neste.

Uudet löydöt antavat uusia mahdollisuuksia avaruuden tutkimukselle. Kuuta voitaisiin käyttää tutkimusasemana, josta lähetetään avaruusaluksia muualle. Avaruusraketit käyttävät n. 85 % polttoaineestaan päästäkseen maapallon painovoimasta. Kuussa ongelma on huomattavasti pienempi, joten siellä oleva "bensa-asema" toisi suuria etuja. Sinne voitaisiin varastoida polttoainetta, joka mahdollistaisi yhä pidemmälle meneviä matkoja.
Lähde:

James P. Greenwood, Shoichi Itoh, Naoya Sakamoto, Paul Warren, Lawrence Taylor, Hisayoshi Yurimoto. Hydrogen isotope ratios in lunar rocks indicate delivery of cometary water to the Moon. Nature Geoscience, 2011; DOI: 10.1038/ngeo1050

Lilla istidens största katastrof

2011-01-10T09:02:00.001-08:00

I år har vi en kall och snörik vinter. Det var emellertid inte bättre förr. Kännetecknande för slutet av 1600-talet var de hårda och kalla vintrarna. Vattnet frös och tjälen blev djup. Vårarna blev sena och växtperioden förkortades kort. I många delar av Finland hann säden inte mogna, förrän det blev kyligt på nytt. Risken för frost ökade markant. Under ett nödår var vanligen våren försenad medan höstfrosten kom vid en normal tidpunkt. Det var normalt att skördeutsikterna varierade kraftigt. Om sommaren var torr blev höskörden dålig och om den samtidigt var kort hann inte säden mogna. Svårt blev det om det kom många dåliga år efter varandra. Både 1601 och 1602 var svåra nödår i stora delar av Finland. I sydvästra Finland fick man den dålig skörd under sex påföljande år (1600-1605). Åren 1633-35 och 1695-96 misslyckades skördarna i hela landet.
År 1695 förstördes så got som hela skörden i norra Österbotten. Också i Syd-Österbotten förstördes två tredjedelar av skörden. Tiggarskarorna började dra fram längs vägarna med en fläckfeberepidemi, som yterligare förvärrade läget. Hösten 1696 var ovanligt regnig och I stora delar av landet blev det omöjligt att så höstråg. Följande vår anhöll landshövdingen i Åbo och Björneborgs län om utsäde från Stockholm, men när hjälpen äntligen kom var det för sent att så. Också skörden 1697 blev ovanligt liten på grund av bristen på utsäde. Att dödligheten inte ytterligare steg berodde helt enkelt på att så många redan hade svultit ihjäl.
Det har beräknats att mellan en tredjedel och en fjördedel av Finlands befolkning dog under hungeråren 1695-1697. Kyrkoherden i Hauho berättade att bönderna först slaktade sina kor och sedan till och med åt sina hästar. Det förekom också flera fall av kannibalism. I västra Finland med fasta åkrar, innebar förlusten av korna att tillgången på gödsel minskade. Det innebar minskade skördar för en lång tid framåt. Östra Finlands svedjebruk var mindre utsatt, men svedjebruket var arbetsdrygt och förlusten av människoliv minskade möjligheterna för en gård att hålla sina svedjemarker i bruk.

Uutta tietoa ihmisen alkuperästä

2011-01-10T03:35:00.001-08:00

Neanderthal ihmisen levinneisyys

Viime vuoden lopussa ilmestyi useita jännittäviä artikkeleitä ihmisen alkuperästä ja Neamdetthal ihmisen elintavoista. Siperiassa on tehty kaivauksia ja eräästä luolasta löytyi ihmisen jäännöksiä. Heitä nimitettiin Denisovialaisiksi, luotan mukaan ja he elivät Neanderthal-ihmisen kanssa rinnakkain. Kun omat esi-isämme ja äitimme saapuivat Aasiaan Afrikasta, niin he risteytyivät Denisovialaisten kanssa, ehkä noin 50.000 vuotta sitten. Silloin Silloin elivät siis Homo sapiensiksen kanssa myös Neanderthalin-ihmiset, Denisovialaiset ja kääpiömäinen, kiistanalainen hobbitti, joka löytyi Indonesian saarilta. DNA-tutkimusten avulla on pystytty osoittamaan, että Nyt löytyneet Denisovin luolan asukkaat olivat Neanderthal-ihmisten kaukaisia sukulaisia, ja meidän vielä kaukaisempia sukulaisiamme. Nykyisissä melanesialaisissa on noin 4-6 % Denisovialaisten DNA:ta.
Denisovin ihminen hävisi suunnilleen samoihin aikoihin kuin Neanderthalin ihminen, sen jälkeen kuin nykyajan ihminen ilmestyi paikalle. Kannattaa myös muistuttaa siitä, että nykyajan eurooppalaisissa on myös Neanderthalin DNA:ta, ja että lajit risteytyivät silloin kun omat esi-isämme saapuivat Afrikasta noin 60 000 vuotta sitten.
Neanderthalin-ihmisetsa on viime aikoina myös saatu uutta tietoa. He eivät olleet puhtaita lihansyöjiä, vaan käyttivät runsaasti myös vihanneksia. Espanjassa tehdyssä kaivauksessa El Sidronin luolassa paljastettiin kuuden aikuisen ja kuuden lapsen, ehkä perheen, jäänteet. Heitä oli tapettu noin 49.000 vuotta sitten ja luissa olevat merkit viittaavat kannibalismiin. Luut olivat halkaistu, jotta päästiin luuytimeen. DNA-tutkimukset osoittivat, että naiset tulivat ryhmän ulkopuolelta, ja että heidän äitinsä eivät olleet sukua keskenään.

Tähtitieteelliset numerot

2011-01-08T07:17:00.001-08:00

Löysin kovalevyltä vanhan tekstini muutaman vuoden takaa.

Yhdysvaltalainen fyysikko Richard Feynman (1918-1988) on todennut: Galaksissa on 10¹¹ tähteä. Se oli ennen huikea lukumäärä. Mutta se on ainoastaan sata miljardia. Se on vähemmän kun [USA:n] valtion alijäämä! Puhuimme ennen tähtitieteellisistä luvuista. Nyt meidän pitäisi kutsua ne taloustieteellisiksi luvuiksi.
Tähtitieteelliset tai taloustieteelliset ovat myös suurten johtajien Suomessa saamat tulot. Suomessa ahneuden perikuvana pidetty Michael Lilius sai n. 33 000 000 euroa Fortumin-vuosiensa aikana. Barack Obaman vuosipalkka Yhdysvaltojen presidenttinä on 295 080 euroa. Päästäkseen Liluksen tuloihin olisi siis Obaman jatkettava presidenttinä yli satakymmenen vuotta.
Lilius ei kuitenkaan ole Suomen ahnein mies. Hän maksaa myös veroa ja kustantaa sillä köyhien kansaneläkettä. Ainakin vuonna 2007 kun hänen tulonsa oli 2,7 miljoonaa euroa ja hänen veroprosenttinsa oli 30, sai 382 mummoa sillä vuotuisen kansaneläkkeensä. Miten paljon isokenkäiset itse asiassaan maksavat veroa? Löysin netistä hienon ylen tekemän arvion vuoden 2007 top tenistä. Kaikilla huippujohtajilla on sekä palkka- että pääomatuloja. Koska nämä verotetaan eri tavalla, niin veroprosentti vaihtelee huikeasti. 52 % veroa maksoi Roger Talermo 3,2 miljoonan tuloista. Myös Nokian renkaiden toimitusjohtaja Kim Arvid Granilla maksoi rutkasti veroa (52 %) 2,4 miljoonan euron vuositulostaan. Myös Wärtsilän Ole Johanssonilla pääsi 50 veroprosenttiin, vaikka tienesti oli Talermon ja Granin tuloja suurempi, 3,6 miljoonaa euroa. Suomen huonoimpana veronmaksajana vuonna 2007 voidaankin pitää kartanoherraa Björn Wahlroosia. Hänen vuositulonsa olivat 12,2 miljoonaa euroa ja hänen veroprosenttinsa oli 34. Taloustieteelliset luvut.

Perussuomalainen joulu

2010-12-21T23:04:00.000-08:00

Suomessa valmistutaan taas kerran joulun viettoon ja olemme koulujen kuusijuhlien aikaan taas kerran joutuneet kuulemaan haihattelua siitä miten jouluevankelin lukeminen ja Enkeli taivaan veisaaminen on kaikille lapsille sopivaa, oleellinen osa suomalaista identiteettiä. Miten suomalainen joulu oikeastaan on ja miksi vietämme sitä?

Jeesuksen syntymän juhlistaminen aloitettiin Egyptissä 200 luvulla. Tietenkin päivämäärä oli toinen, 20 toukokuuta. Toiset kristityt viettivät juhlapäivää 19 tai 20 huhtikuuta, 28 maaliskuuta, 6 tai 10 tammikuuta. Oikeaa päivämäärää ei siis tiedetä.

Roomalaiset viettivät saturnalia-juhlaansa joulukuussa. Se oli erittäin hauska juhla jolloin rämyttiin, syötiin, juotiin liikaa sekä annettiin lahjoja. Yhden festivaalin nimi oli Natalis invicti (Voittamattoman syntymäpäivä) ja sitä vietettiin 25 joulukuuta. Kun 300-luvulla yritettiin saada roomalaisia sopeutumaan kristinuskoon oli helpointa muuttaa suosittua juhla-aikaa kristityksi juhlaksi. Simsalabim, ja niin oli syntynyt juhla Jeesuksen syntymän kunniaksi. Kun kristinusko levisi Ruotsiin oli jouluperinne hyvä olla lähetyssaarnaajien takataskussa. Ruotsalaisilla oli pakanallinen juhla joulukuun lopussa jolloin uhrattiin ja (tietenkin) juotiin liikaa.

Suomeen joulun vietto tuli kristinuskon mukana. Sana joulu on lainasana germaanisista kielistä. Suomalaiset ottivat nimityksen lainana koska he eivät viettäneet joulua. Suurin loppusyksyn juhla oli suomalaisilla marraskuun kekri, jolloin heidän uusi vuosi sai alkunsa.

Jouluperinteissä ei ole paljonkaan suomalaista. Turkulaisten rakastama joulurauhan julistaminen oli keskiajalla yleistä ja Turkuun perinne tuli Ruotsista, jossa kaupungeissa jo 1200-luvulla julistettiin rauhaa joulun ajaksi.

Lahjoja tuova joulupukki tuli Suomeen vasta 1800-luvulla. Ensimmäinen tieto on 1827 jossa se jakoi lahoja Paraisten pappilassa. Alkuperä löytynee pohjoiseurooppalaisessa keskiajan kerjäläispukeista. Ne kiersivät viimeistään 1400-luvulla Ruotsissa, josta ne myös siirtyivät Suomeen. Punainen Coca Cola joulupukki on amerikkalaisen Haddon Sundblomin luoma hahmo. Hänen isänsä oli toki syntynyt Ahvenanmaan Föglössä, joten ahvenanmaalaiset voisivat jotenkin vaatia hahmon omakseen. Korvatunturi joulupukin asuntona on Zacharias Topeliuksen keksintö.

Jouluruoka on suurimmaksi osaksi lainattua perinnettä. Jo muinaiset viikingit söivät talvijuhlassaan kinkkua. Kyseessä oli tietenkin Valhallassa elävä karju Särimner. Sitä teurastettiin ja syötiin joka päivä ja aamulla se syntyi uudestaan. Toiset taas ovat sitä mieltä, että kinkku on Afroditen rakastajan Adoniksen Lähi-Idässä tappanut villikarju.

Riigassa väitetään, että siellä pystytettiin ensimmäinen joulukuusi ja, että perinne on latvialainen keksintö. Meille joulukuusi tuli myöhään, vasta 1800-luvulla. Joulukuusi oli kauan ainoastaan hienostokodeissa ja sitä tuotiin vasta 1900-luvulla jokaiseen tupaan.

Joululahjat olivat 1700-luvulla ruotsinkielisen aateliston hupia. Kun joulusta 1800-luvun lopussa tuli perhekeskeinen juhla levisivät joululahjat myös rahvaston piiriin. Tietenkin alkuperä on roomalainen saturnalian yhteydessä anatamissa lahjoissa.

Mitä siis jää jäljelle suomalaisessa joulussa. Joulutortut ja porkkanalaatikko ovat ainakin suomalaisten keksimiä. Siinäkin joutuu joustamaan. Tummat luumut kasvavat huonosti Suomessa ja ovat käytännössä tuontitavaraa. Porkkanan alkuperä löytyy todennäköisesti Afganistanissa ja meidän tuntema oranssin värinen lajike kehitettiin Hollannissa 1600-luvulla. Kotimaisia perinteitä vaaliva joutuu siis viettämään joulu/kekriä marraskuussa, ilman lahjoja ja kuusta, nakerrellen porkkanalaatikkoa ilman porkkanaa ja joulutorttuja ilman täytettä.

Hyvää Joulua!

Sylvian joululaulu – erehdys alusta loppuun

2010-12-19T08:37:00.000-08:00

Jouluaattona 1853 Zachris Topelius kirjoitti runon Sylvian joululaulun. Hänen ystävänsä Karl Collan ihastui runoon ja päätti säveltää sen. Vuonna 2002 suomalaiset valitsivat sen kaikkein kauneimmaksi joululauluksi.

Laulu kertoo Topeliuksen alter egosta, Sylviasta, joka on pieni laululintu, ehkä mustapääkerttu. Mustapääkerttu on harmahtava pieni muuttolintu, jolla on silmien yläpuolella koiraalla musta ja naaraalla sekä nuorella linnulla punaruskea ”pipo”. Mustapääkerttu pesii koko Euroopassa ja läntisessä Aasiassa. Se on Suomen eteläosissa yleinen ja pesii harvalukuisena Oulun seudulle asti. Talveksi se muuttaa Etelä-Eurooppaan ja Afrikkaan. Sylvian joululaulu kertoo yksilöstä, joka on Sisiliassa vangittu häkkiin, ja haikailee kotiin Suomeen, jossa parhaillaan vietetään joulua.

Runo ei sinänsä kosketa minua, koska minusta hyvä runous pohjautuu todellisuuteen ja tulkitsee sitä. Kun kuuntelen Sylvian joululaulua en voi olla ihmettelemättä sitä, miten mustapääkerttu, joka saapuu Suomeen aikaisintaan hieman ennen vappua, yleensä toukokuun puolivälissä, voi tietää mitään Suomen lumisesta talvesta ja varsinkin joulusta. Hyvin suurella todennäköisyydellä vangittu mustapääkerttu on ollut edelliskesän poikasia. Pikkulinnut yleensä elävät vain pari vuotta ja kuolleisuus on suuri. Vanhin Suomessa rengastettu mustapääkerttu on toki ollut 8 vuotta 1 kuukauden ja 19 päivää vanha.

Topelius oli Helsingin yliopiston historian professori. Hän oli kuitenkin varsin perillä sekä kasvi- että eläintieteestä. Hän oli jopa väitellyt hyönteistieteestä R.F. Sahlbergille yhdellä osalla Insecta Fennicasta. Annetaan kuitenkin Topeliukselle anteeksi. Tieteellinen läpimurto lintojen muutosta tuli vasta 1874, kun Johan Axel Palmén väitteli aiheesta uraauurtavalla väitöskirjallaan Om foglarnes flyttningsvägar.

Pihtihäntäiset päättelevät jälkeläistensä elinkelpoisuutta hajun perusteella

2009-05-17T01:33:00.000-07:00

Monet inhoavat pihtihäntäisiä. Suomessa esiintyy kolme lajia, ja tavallisin on maailmankansalainen isopihtihäntä (Forficula auricularia). Pihtihäntäiset kuuluvat lahkoon Dermaptera eli nahkasiipiset. Niille on tunnusomaista litteä ja sileä ruumis. Ne ovat sopeutuneet elämään ahtaissa koloissa ja siiveellisten lajien herkät takasiivet ovat piilossa etusiipien alla hyönteisen liikkuessa. Takaruumis päättyy komeisiin pihteihin. Naaralla on suorat pihdit ja koiraalla taipuneita pihtejä. Pihtejä käytetään aseina taisteluissa. Niitä käytetään myös saalistuksessa ja monet siiveelliset lajit käyttävät pihtejä takasiipiensa laskostamiseen lennon jälkeen. Totta kai pihdeillä on merkitystä myös sukupuolielämässä. Mitä komeammat pihdit, sitä komeampi on koiras.

Useimmat hyönteiset eivät välitä mitään jälkeläisistään. Jälkeläisten hoitoa kuitenkin esiintyy erilaisissa muodoissa ja määrässä. Euroopassa isopihtihäntänaaras munii syksyllä n. 30–60 munaa kaivamaansa koloon. Se talvehtii horroksessa munien kanssa. Kun lämpötila on korkeampi naaras puhdistaa munia ja kääntää niitä, jotta niihin ei kasvaisi sieniä. Keväällä naaras asettaa munat yhteen kerrokseen ja sen jälkeen ne kuoriutuvat. Jälkeläisistä huolehditaan ja puolustetaan noin kuukauden aikana. Joskus naaras munii toisen kerran ja silloin toukat aikuistuvat elokuussa.

Äskettäin ilmestyneessä tutkimuksessa on selvitetty miten naaras tietää toukkiensa kunnon. Hyönteisten jälkeläiskuolleisuus on usein suuri. Jos naaras munii yhteensä n. sata munaa, on ainoastaan kahden yksilön selvittävä aikuisuuteen, jotta lajin kanta säilyisi samanlaisena. Isopihtihäntänaaras päättelee toukkien hajusta, miten hyvässä kunnossa ne ovat, ja säätelee sitten hoivaamisviettinsä sen mukaan. Kun ne tunnistavat lihavan, hyväkuntoisen toukan, ne viettävät enemmän aikaa sen kanssa ja syöttävät sitä paremmin. Laihat ja huonokuntoiset toukat saavat vähemmän huomiota ja vähemmän ruokaa. Isopihtihäntä on kaikkiruokainen ja naaras syöttää omia oksennuksiaan toukille.

Toukkien haju vaikutti myös naaraan ravinnonhakuun. Hyväkuntoisten toukkien haju sai naaraan hakemaan ravintoa enemmän ja tehokkaammin kuin huonokuntoisten toukkien haju.
Isopihtihäntänaaras suosii käytöksellään laatua eikä määrää. Luonnollisesti ei kannata haaskata resursseja huonossa kunnossa olevaan toukkaan. Sellainen käytös voisi vaarantaa kaikkien jälkeläisten hengen eikä kukaan saisi tarpeeksi ruokaa selvitäkseen. Nyt tehty tutkimus on siitä merkityksellinen, että se on ensimmäinen, jossa on osoitettu miten kemiallinen viestintä on kehittynyt jälkeläishoidossa.

Flore Mas, Kenneth F. Hayes and Mathias Kölliker (2009) A chemical signal of offspring quality affects maternal care in a social insect. Proc. R. Soc. B, doi: 10.1098/rspb.2009.0498

Elämää ilman seksiä

2009-04-19T12:03:00.000-07:00

Suvuttomasti lisääntyvät eliöt ovat eläinkunnassa suhteellisen harvinaisia. Hyönteismaailmassa löytyy mitä erilaisimpia tapoja suvun jatkamiseksi. Rukoilijasirkkanaaras syö koiraan tämän vielä jatkaessa pariutumista. Partenogeneesi, eli alkion synty naaraspuolisesta sukupuolisolusta ilman koiraspuolisen sukupuolisolun vaikutusta, esiintyy mm. heinäsirkoilla. Kirvat taas lisääntyvät kesällä partenogeneettisesti, mutta syksyllä suvullisesti. Myös partenogeneettisesti lisääntyvillä hyönteisillä on usein täysin kehittyneet sukupuolielimet. Tähän on nyt löytynyt poikkeus: muurahainen Mycocepurus smithii.

M. smithii elää Etelä- ja Keski-Amerikassa viljelemällä suvuttomasti lisääntyviä sieniä. Se kaivaa pesänsä maahan jopa metrin syvyyteen ja pienet työläiset kantavat pesäkäytäviin kuivia lehtiä ja toukkien ulostetta. Kuningatar lisääntyy suvuttomasti ja työläiset ovat steriilejä. Sen sukupuolielimet ovat surkastuneet. Uudessa tutkimuksessa on osoitettu, että kaikki lajin edustajat ovat klooneja. Perinteisesti on suvuton lisääntyminen hyönteisillä pidetty evolutiivisena haittatekijänä koska ne lajit kehittävät hitaammin uusia genotyyppejä kuin suvullisesti lisääntyvät lajit.

M. smithii:n levinneisyys on kuitenkin laaja ja paikallisesti runsas. Poikkeuksena muihin sieniä viljeleviin muurahaisiin, se viljelee useita sienilajeja, jotka myös vaihtelevat pesien välillä. On otaksuttu, että lajin kyky vaihtaa sienilajia antaisi sille evoluutiivisen edun, joka korvaisi suvullisen jatkamisen puuttumisen haitat.

Lue artikkeli: Himler A. G. et al. No sex in fungus-farming ants or their crops. Proceedings of the Royal Society B. doi:10.1098/rspb.2009.0313

Tieteellinen konsensus ja Alfred Wegener

2009-04-05T02:09:00.000-07:00

On olemassa tahoja kuten IPPC (YK:n ilmastopaneeli), joka kuvittelee, että tieteellinen ”totuus” on kuin vanhanaikainen Lux-saippuan mainos. Muistatte sitä missä todettiin, että yhdeksän filmitähteä kymmenestä käyttää kyseistä tuotetta. Tiedemaailmassa konsensus ei ole hyvän tutkimuksen tae, vaikka valtavirran seuraaminen usein helpottaa tutkimusrahan saantia.

Saksalainen tutkija Alfred Wegener koki käytännössä miten tiedemaailma ensimmäisen maailmansodan jälkeen hylkäsi hänen teoriansa mannerten liikkumisesta. Se hyväksyttiin vasta 1960-luvulla, yli kolmekymmentä vuotta Wegenerin kuoleman jälkeen.

Wegenerin väitöskirja koski tähtitiedettä, mutta väitöskirjan jälkeen hän keskittyi ilmastotieteeseen ja fysiikkaan. Hän tekikin neljä tutkimusmatkaa Grönlantiin, ja perusti ensimmäisellä matkallaan sääaseman sinne. Hän kuoli n. 15. marraskuuta 1930 yrittäessään toimittaa ruokaa ja tarvikkeita sääaseman tutkijoille, ja hänet löydettiin vasta puoli vuotta myöhemmin.

Vuonna 1911 Wegener piti tähtitieteen ja ilmastotieteen luentoja saksalaisessa yliopistossa. Hän oli poikkeuksellisen kiinnostunut myös muista tieteistä ja huomasi sattumalta yliopiston kirjastosta teoksen jossa pohdittiin mahdollista muinaista maayhteyttä Afrikan ja Brasilian välillä. Molemmissa oli samoja fossiileja, jotka todistivat yhteydestä. Missään nimessä muinaiset eliölajit eivät olisi voineet lentää Atlantin yli n. 6 000 km. Wegenerille tämä oli selvä todiste siitä, että mantereet muinoin olivat olleet kiinni toisissaan ja sittemmin liikkuneet eri suuntiin. Vuonna 1912 hän julkisti teoriansa ensimmäisen kerran. Sodan aikana Wegener toimi meteorologina Hampurissa ja julkaisi 1915 pääteoksensa Die Entstehung der Kontinente und Ozeane. Silloin hän esitti, että kaikki mantereet kerran olivat muodostaneet yhden jättimäisen mantereen, jonka hän nimesi Pangeaksi. Kyseessä oli laaja poikkitieteellinen teos ja Wegener käytti monen tieteenalan tulokset todistelussaan. 1920-luvulla hän keräsi ja julkasi syventäviä todisteita.

Wegener ei kuitenkaan pystynyt selittämään, mikä saa mantereet liikkeelle, ja tiedeyhteisön rektio oli, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, tyrmäävää. USA:ssa geologit, jopa järjestivät suuren symposiumin v. 1925 nimenomaan vastustakseen uutta teoriaa. Saksalainen geologi Franz Kossmat oli sitä mieltä että valtamerten pohjat ovat liian kovia, jotta mantereet pystyisivät liikkumaan niiden läpi. George Gaylord Simpson hyökkäsi voimakkaasti teoriaa vastaan 1943 ja Alexander du Toit yhtyi murskaavaan kritiikkiin. Simpsonin vaikutus vaimensi myös ne tiedemiehet, jotka olivat aikaisemmin suhtautuneet positiivisesti Wegenerin teoriaan.
Vasta 1950-luvun alussa, kun paleomagnetismi kehittyi, saatiin lisää todisteita Wegenerin puolesta. Vuonna 1953 pystyttiin todistamaan Intiasta kerätyistä näytteistä, että Intia oli aikaisemmin sijainnut eteläisellä pallonpuoliskolla. Vasta 1960-luvulla geologit vihdoinkin tunnustivat Wegenerin olleen oikeassa, kun teoria mannerlaattojen liikkeistä kehitettiin. Wegenerin mukaan nimettiin tutkimuslaitoksia, kuukraatterin ja asteroidin. Myös se niemimaa, jossa hän menehtyi, nimettiin hänen mukaan. Siellä hän on vieläkin, n. 100 metrin paksuisen jääpeiton alla.

Nykyisessä ilmastokeskustelussa on aina syytä, pitää Wegenerin kohtalo mielessään. Hänet tyrmättiin, koska edusti väärää tiedettä, ilmastotiedettä eikä geologiaa. Olen monessa ilmastokeskustelussa huomannut, että mahdollista kritiikkiä tyrmätään toteamuksella ”hän ei ole ilmastotieteilijä vaan edustaa jotain muuta tieteenalaa”. Tyrmäämällä Wegenerin geologit haaskasivat melkein viisikymmentä vuotta ja myös valtavasti tutkimusrahoitusta, jota olisi voitu käyttää tehokkaammin.

Niin, se konsensus. Mitähän Einstein vastasi, kun hänelle kerrottiin, että Hitler oli koonnut kaikki Saksan parhaimmat fyysikot todistamaan suhteellisuusteorian paikkansapitämättömyyttä. Vastaus oli, että yksi fyysikko olisi riittänyt. Tieteellinen todistusarvo ei ole riippuvainen tutkijoiden lukumäärästä. Kymmenen tutkijaa voi tietystä kysymyksestä esittää yhden teorian, sata jotain toista teoriaa ja kolmatta teoriaa esittääkin ainoastaan yksi, muiden pihalle naurettu tutkija. Se pihalle naurettu voi silti olla oikeassa, niin kuin Alfred Wegener oli.

City-kanit terveysongelmana

2009-03-23T23:44:00.000-07:00

Helsingissä on nyt 7 000 kania ja ainoastaan 1 200 pystytään vuosittain lopettamaan kaupungin toimesta. Kani pystyy saamaan jopa 20 pentua vuosittain ja se on nyt levinnyt myös Vantaan puolelle. Äärimmäisen tiheätä kanipopulaatiota uhkaa kolme eri sairautta; kanirutto eli myxomatoosi, RHD (Rabbit Haemorrhagic Disease, virusperäinen verenvuototauti) ja jänisrutto. Kaksi ensimmäistä ovat viruksen aiheuttamia ja koskevat ainoastaan kania. Jänisrutto tarttuu 180 nisääkkääseen ja myös ihmiseen. Jänisruttoa esiintyy endeemisenä Suomessa. Kaniruttoa ja RHD:tä rajoittaa Euroopan villikanipopulaatioita, esimerkiksi Ruotsissa. Molemmat ovat kanille erittäin tappavaia tauteja ja käytetään Australiassa kanien biologisena torjuntakeinona.

On epätodennäköistä etteivät myxomatoosi ja RHD kulkeutuisi Suomeen. Riittää, että tavallinen suomalainen perhe ulkoiluttaa koiransa ”väärässä” paikassa ja koira saa turkkiinsa jompaakumpaa virusta kantavan kanikirpun. Jos kirppu joutuu maahan kun koiraa sitten ulkoilutetaan helsinkiläisessä kotipuistossa, löytää se helposti uuden isännän villiintyneestä kanista. Epidemia on silloin tosiasia. Ensimmäisen kerran tulee 99 % kuolemaan. Kaniruttoa ei pystytä parantamaan. Kanin silmät rupeavat vuotamaan. Sitten ilmestyvät paiseet eri puolelle kehoa. Kun ne rikkoontuvat, tulee niistä virusta sisältävää mätää. Puistot ovat täynnä sokeita, kuolevia ja kuolleita eläimiä. RHD on ihmisen kannalta miellyttävämpi vaihtoehto. Kuolleisuus on melkein samaa luokkaa, mutta kanit kuolevat pääasiassa koloihinsa.

Jos meitä onnistaa, niin myxomatoosi tai RHD saapuu Helsinkiin ennen jänsiruttoa. Valitettavasti se ei ole todennäköistä. Olen tutkinut helsinkiläisten city-kanien ulkoloiset ja kaikissa on runsaasti kanitäitä eli Haemodipsus ventricosus. Se on tehokas jänisruton vektori, eli taudinvälittäjä. Helsinkiläisillä on kesämökkejä eri puolella Suomea. Joku niistä varmasti sijaitsee jänisruttoalueella. Ihminen joka käsittelee jänisruttoon kuollutta jäniksenraatoa tai joutuu jänisruttobakteeria kantavan hyttysen puremaksi voi sairastua. Koira on yleensä vastustuskykyinen. Jos jänisrutto puhkeaa city-kaneilla, tulevat suurin osa kuolemaan. Tauti tulee myös verottamaan kaupungin rotta- ja myyräkantaa, mikä sinänsä on hyvä asia. Valitettavasti tulee myös satoja helsinkiläisiä olemaan vaaravyöhykkeessä. Suomessa oleva jänisruttomuoto on yleensä melko lievä ja paranee perusterveellä ihmisellä antibioottikuurilla. Vanhukset ja muilla, joilla on alentunut vastustuskyky, asia on tietenkin toinen.

Kanikanta on tuhottava ennen mahdollista jänisruttoepidemiaa. Metsästämällä se ei tule tapahtumaan. Ainoa tehokas tapa on käyttää olemassa olevaa turvallista biologista torjuntakeinoa. Siirretään hallitusti myxomatoosivirusta Helsinkiin. Jos myxomatoosi tuhoaisi 99 % kaneista, ennen kuin ne levittäytyvät Vantaan ja Espoon laajoihin omakotitaloalueille on mahdollista metsästämällä tuhota loput. Kyllä, kanit todellakin kärsivät. Mutta, mitä suuremmaksi populaatio kasvaa, sitä enemmän eläimiä tulee kärsimään. Jossain vaiheessa meillä kuitenkin on laaja myxomatoosiepidemia. Ainoa tapa välttää sitä on jos jänisrutto ehtii ensiksi, ja se olisi ihmisen kannalta todellakin tuhoisaa.

GMO-lajikkeet tulevaisuuden ruoka-aitassa

2009-03-18T08:05:00.001-07:00

Kun kehruukone keksittiin 1700-luvulla, sitä tuhottiin. Vastaavaa tapahtuu myös nykyään. Monet yrittävät pysähdyttää uusien tekniikoiden kehittämisen ja hyödyntämisen. Viime vuoden 4. Joulukuuta ilmestyneessä Naturessa oli erittäin mielenkiintoinen artikkeli viidestä tutkijasta, jotka voivat pelastaa maailman. Australialainen Peter Dodds tutkii ruostesienien aiheuttamaa tuhoa . Puccinia graminis pystyy nimittäin tuhoamaan 50-70% vehnäsadosta. Kehitysmaiden vehnän viljelijät ovat sen vuoksi laajasti käyttäneet lajiketta, jossa on tietty vastustuskykyinen geeni Sr31. Vuonna 1999 löytyi Ugandasta ruostesienikanta Ug99, joka tuhosi myös Sr31:n. Ug99 on sen jälkeen levinnyt Kenian kautta Iranin ja jatkaa leviämistä. Se uhkaa levitä alueelle, jossa tuotetaan 19% maailman vehnästä. Dodds yrittää pysähdyttää Ug99 voittokulkua. Tulevaisuudessa vehnäviljelijöillä käytössään on vastustuskykyinen vehnälajike.

Richard Sayre Yhdysvalloista johtaa tutkimusprojektia BioCassava Plus. Saharan eteläpuolella n. 250 miljoona ovat riippuvaisia maniokin eli kassavan viljelyksestä. Vaikka maniokissa on valtavasti hiilihydraatteja, siinä ei juuri ole mitään muuta mitä ihminen tarvitsee ravinnossaan. Päämärä on luoda lajike, jossa on niin paljon proteiineja, E- ja Avitamiinejä, zinkkiä ja rautaa, että 500 gr. Maniokia täyttäisi ihmsen päivittäisen tarpeen.

Eroosio kuuluu maanviljelyksen suurimpiin ongelmiin. Joka kerta kun maata kynnetään, tuhotaan myös sitä suojaavan kasvipeitteen. Kyntäminen vaatii myös työvoimaa ja, tietenkin öljyä ja traktoreita. Jerry Glover haluaa ratkaista ongelman siten, että kun nykyään käytetään pääasiassa yksivuotisia kasveja, siirrytään monivuotisiin kasveihin. Silloin tarvittaisiin vähemmän keinolannoitetta, vähemmän raskaiden koneiden käyttökertoja. Monivuotisella kasvilla on syvemmälle menevät juuret ja vähentävät siten huomattavasti eroosiota.

Yhteistä Doddsille, Sayrelle ja Gloverille on, että geenimuuntelutekniikka on keskeinen työkalu. Heidän projektinsa ovat hyödyllisiä sekä ihmiskunnalle että ympäristölle. Jos USA:n tehoviljelyksessä oleva preeria saisi monivuotisen kasvipeitteen, mahdollistaisi se monen uhatun hyönteislajin selviämisen. Mutta ympäristöliike rupesi 1990-luvulla levittämään kauhupropagandaa ja ovatkin onnistuneet manipuloimaan myös päättäjiä. Ei ole olemassa tieteellisiä todisteita siitä, että GM-lajikkeet uhkaisivat ihmisen terveyttä tai luontoa. Ongelma tässä suhteessa on kaupallinen. Laajoilla patenteilla yrittävät muutama suuryritys saada haltuunsa kasvibiotekniikan ja siten myös kylvösiementen tuotannon. Sitä ei kuitenkaan ratkaista kieltämällä GM-tekniikkaa.

Kannattaa myös lukea Torbjörn Fagerholmin artikkelia Dagens Nyheterissa. http://www.dn.se/opinion/debatt/nyttig-genmanipulerad-mat-stoppas-av-skrackpropaganda-1.817717

Hajatietoja hevosen historiasta

2009-03-06T05:52:00.001-08:00

Uusimmat arkeologiset tutkimukset ovat paljastaneet, että ihminen kesytti hevosen ainakin 5 500 vuotta sitten. Aikaisemmin on luultu, että kesyhevonen on pronssikauden tuote ja noin 1 000 nuorempi. Botai-kulttuurin ihmiset Kazakstanissa ratsastivat, söivät ja lypsivät hevosia. Hevosen hampaissa tutkitut jäljet todistivat että Botai-kulttuurissa käytettiin jonkinlaisia suitsia. Krasnyi Yarin asuinpaikalla on löydetty kasoittain hevosen kalloja ja luita. Se viittaa ehdottomasti siihen, että hevoset on teurastettu paikan päällä. Kukaan ei viitsisi raahata kokonaisia raatoja pitkiä matkoja metsästyksen jälkeen vaan silloin saalista käsiteltäisiin kaatopaikalla ja ainoastaan lihat kannettaisi takaisin.

Lopullinen todiste kesystä hevosesta saatiin kun tutkittiin löytyneitä ruukunpalasia. Niistä nimittäin löydettiin jäänteistä hevosen maidon rasvoista. Villiä tammaa on mahdotonta lypsätä, joten maito voi ainoastaan olla peräisin kesystä eläimestä. Kazakstanissa juodaan vielä tänä päivänäkin tamman maidosta tehtyä alkoholinpitoista juomaa.

Myös DNA-tutkimus on tuonut lisää tietoa hevosen alkuperästä. Tutkimuksessa on otettu näytteitä yli 600 hevosesta 25 rodusta. Mukana on Alaskasta löytynyt 28 000 vanha hevosfossiili ja villejä 2 000 vuotta vanhoja virolaisia ja ruotsalaisia hevosia. Moderni hevonen polveutuu useasta eri populaatiosta ja ainakin 77 villiä tammaa voidaan pitää kaikkien hevosrotujen esiäiteinä. Vastaavasti polveutuvat kaikki koirat viidestä naarassudesta. Mutta kun vastaavasti on tutkittu eri orien merkitystä hevosen jalostuksessa, on tilanne toisenlainen. Tutkiessaan 50 hevosen Y-kromosomia, ruotsalainen tutkija Hans Ellengren totesi vuonna 2004, että kaikki hevoset polveutuivat yhdestä ainoasta orista.

Hevonen oli Suomessa yleinen keskiajalla ja meiltä myös vietiin hevosia ulkomaille. Vuonna 1347 saivat karjalaiset kuningas Maunu Eerikinpojalta luvan myydä hevosia muualle, jos ne olivat kahdeksan vuotta vanhempia ja alle neljän markan arvoisia. Arvokkaita hevosia ei saanut myydä maasta pois ja vuonna 1512 todettiin, että venäläiset eivät säästäneet rahaa ostaessaan parhaimpia hevosia. Hevosia vietiin myös Länsi-Suomesta Itämeren yli. Ulvilan kaupungin privilegioissa 1504 annettiin porvareille lupa viedä hevosia Danzigiin, Tallinnaan, Riigaan ja muihin ulkomaan satamiin.

Eri puolilla maailmaa löytyy myös villiintyneitä hevosia. Länkkäreiden mustangit löytyvät Amerikasta. Australian brumbyt uhkaavat alkuperäistä luontoa. Lähin villiintynyt hevospopulaatio elää Kuollaan niemimaalla Vienan meren rannoilla. Ne polveutuvat Yakutian hevosista. Niitä olen itse nähnyt.

Simpanssit ja työkalut

2009-03-04T03:11:00.000-08:00

Muutama vuosi sitten Espanjan hallitus myönsi simpansseille tiettyjä perusoikeuksia. En enää ihmettele miksi.

Norsunluurannikon simpanssit käyttivät kivisiä työkaluja jo 4 300 vuotta sitten. Apua tarvittiin pähkinöiden särkemiseksi eivätkä työkalut juuri poikkea sen alueen ihmisten käyttämistä apuneuvoista. Seudun simpanssit ovat myös nykyään taitavia työkalujen käyttäjiä koska siellä kasvavien panda-pähkinöiden särkeminen ei ole mitenkään yksinkertaista. Pähkinät on ensin kerättävä tiettyyn paikkaan, jossa simpanssilla on sopiva alusta ja vasarakivi. Saadakseen päivän ruoka-annoksen, n. 3 000 kaloria, on simpanssin rikottava 100 pähkinää.

Vasarakiven käyttö on vaikeaa. Se painaa jopa 15 kg ja sen on osuttava täsmälleen oikein. Tekniikan omaksuminen kestää simpanssilta n. seitsemän vuotta. Hyvät kivet ovat harvassa. Niitä käytetään monen sukupolven ajan, uudestaan ja uudestaan. Kivet myös muokataan paremmiksi ja niistä poistettuja iskoksia on myös löytynyt. Äidit opettavat jälkeläisilleen miten pähkinää tulee käsitellä. Pienokaisilla on käytössään minityökaluja, joilla ne harjoittelevat.

Senegalin simpanssit käyttävät puisia keihäitä. Kyseessä ei ole mikä tahansa maasta löytynyt oksa vaan keihäät muotoillaan. Keihäät käytetään metsästykseen ja myös silloin kun simpanssit yrittää keihästää mahdollisen saaliin syvästä puunkolosta. Mielenkiintoista on että ainoastaan naaraat käyttävät keihäitä ja urokset ilmeisesti luottavat raakaan voimaan.

Myös Kongon simpansseilla on pitkälle kehittyneitä tekniikoita ruoan saantiin. Termiitit ovat suosikkeja ruokalistalla. Pyydystääkseen niitä simpanssi ensin valmistaa erikoistyökalun. Marantaceae pensaasta katkaistaan oksa, jota simpanssi muotoilee hampaillaan. Toista päätä puretaan niin että työkalu muistuttaa pyöreätä tiskiharjaa. Termiitit tarttuvat harjaan kun simpanssi pistää sen syvään termiittipesään. Työkalun tehokkuutta on tutkittu. Se kerää kymmenen kertaa enemmän termiittejä kun sellainen keppi, jonka pää on terävä.

Simpanssiryhmillä on myös omia perinteitä ja oma kulttuurinsa. Ne käyvät sotaa ja tappavat toisiaan. Tämäkään inhimillinen piirre ei siis heiltä puutu. Keskiajalla ei naisella katsottu olevan sielua, eikä siis ollut sataprosenttinen ihminen. Ehkä olisi syytä taas laajentaa ihmiskäsitettä?